Olin ADHD-liiton  aluetoimistolla työharjoittelussa ja   haastattelin kokemusosaajaa.

Keskustelimme adhd:stä ja miten se on vaikuttanut haastateltavan elämään. Hän vastasi kysymyksiini laajasti.  

"Kokemusosaajilla on omakohtainen kokemus elämästä adhd oirekuvan kanssa, joko itse oireisena tai oireisen läheisenä. Kokemusosaajat ovat saaneet koulutuksen näiden kokemustensa välittämiseksi. Jokaisella on omanlainen tarina kerrottavana, joka täydentää arvokkaalla tavalla teoreettista tietoa, edesauttaen ymmärryksen lisääntymistä adhd oirekuvan erityispiirteistä ja vaikutuksista arkeen"  (Adhd-liitto 2018). 

 

Kuka olet? Olen ADHD-liiton kokemusosaaja, työtön, yhteiskunnan loinen.

 

Miten adhd näkyy arjessasi? Ymmärrykseni adhd:stä on monialainen. Se on aivojen kehityshäiriö, jonka takia aivojen etulohko kehittyy 3–4 vuotta hitaammin kuin normaalisti, mutta ei vaikuta älykkyyteen. Lisäksi adhd:ssä on myös ongelmia aivojen välittäjäaineiden kanssa (dopamiini, noradrenaliini), ja lääkkeet yleensä vaikuttavat niiden takaisinottajiin. Sen periytyvyys on suurempi, jos sitä on lapsen äidillä kuin isällä. Helpoin mielikuva adhd:stä on ajatella aivojen olevan kuin auton moottori ja älykkyyden sen tuottamat hevosvoimat. On aivan sama, kuinka tehokas moottori on, jos haluttua nopeutta ei voi ylläpitää pitkään viallisen tehonjakajan ja sähköjärjestelmän takia. 

Adhd vaikutti tietämättäni elämääni siitä hetkestä kun synnyin. Mitä luultavammin molemmilla vanhemmillani se on, mutta kumpikaan ei ole diagnoosia “hakenut”. Itse selvisin peruskoulun ja lukion läpi seitsemän keskiarvolla, kuuntelemalla ja harvoin kirjoja avaamalla. Adhd diagnoosia hakiessani äitini kertoi minun olleen koulukypsyystesteissä. Jos koulussa istuu hiljaa omassa penkissään, eikä omaa mitään suuria oppimisvaikeuksia, jää aika varmasti huomaamatta. Äiti kysyi ylioppilaskirjoituksiin asti joka ilta, oliko läksyt tehty. Pohdin joskus: “Jos ei olisi kysynyt, olisiko minut huomattu aikaisemmin?”.

AMK-tasolla huomasin vaikeuksia itseopiskelussa ja keskeytin ensimmäiset opintoni LVI- ja rakennusinsinööripuolella. Minulla on myös lukihäiriö, jonka takia olin viidenteen luokkaan saakka äidinkielen tunneilla tukiopetuksessa, jotta opin pitämään kynää oikein. “Huomaamaton” adhd teki minusta alisuoriutujan, jolta kysyttiin koko peruskoulun: “Mikset tee paremmin, kun olet niin älykäs”. Adhd:n kaksi rinnakkaissairautta ovat nimenomaan masennus ja ahdistus, jotka syntyvät juuri jatkuvasta alisuoriutumisesta ja sosiaalisista ongelmista. Se on osa persoonaani, mutta vain osa.

Usein nepsy-ihmisillä on alikehittyneitä ja ylikehittyneitä osaamisalueita aivoissaan. Esim. monella asperger-diagnoosin omaavalla on visuaalista tai matemaattista lahjakkuutta. Äitini ja hänen sisaruksensa ovat kaikki jotenkin taiteellisesti lahjakkaita. En osaa piirtää, mutta kirjoittaminen ja esiintyminen tuntuvat olevan omat lahjakkuusalueeni. En voi siis sanoa adhd:n olevan pelkkää huonoa.  

Adhd:n tuottama sisäinen kaaos näkyy niin asunnossani kuin elämänhallinnassani. Asuntoni ei ikinä ole järjestyksessä, vaikka sitä juuri elämääni toivoisin, järjestystä kaaokseen. Onneksi nykyään maksan laskuni ajoissa ja olen ymmärtänyt rahan arvon koko elämäni. Harrastan liikuntaa melkein joka viikko. Adhd:n takia on pakko, jotta saan stressin ulos itsestäni, muuten se räjähtää ulos. Olen hyvinkin sosiaalinen tarvittaessa, se tosin väsyttää minua paljon. Sammakoita pääsee suustani hyvinkin usein ja jos en ole ennättänyt näyttämään parempia puoliani, saattaa minusta jäädä huono mielikuva. Olen itsepäinen, perittynä molemmilta vanhemmilta. Nykyään turhaudun usein omaan elämääni. Eritoten työllisyyteeni ja työkykyyni. On turhauttavaa tiedostaa, että omaa neuropsykologisen kehityshäiriön, ja kun siihen on pyytänyt apua, niin vastaus on ollut hyppiä palavien renkaiden läpi.Oikea käsi valittaa, kun et ole töissä ja olet loinen. Vasemmalta kun pyytää tukea ja ojentaa kättä, niin sanotaan, että ei nyt pysty. Olen 90-luvun laman tuotos, joka olisi pitänyt huomata kauan sitten. Nyt minä maksan yhteiskunnalle paljon. Niin paljon, että TE-keskuksessa virkailija ehdotti minun rupeavan toimeentulotuen asiakkaaksi. Otti päähän.

 

Milloin ja miten sait diagnoosin?

Sain diagnoosini AMK-tutkinnon suorittamisen jälkeen vuonna 2015, olin silloin 27-vuotias. Prosessi oli pitkä, ja muutaman kerran taisivat unohtaa minun olemassaoloni. Vietin noin vuoden pelkillä masennuslääkkeillä, kun joku psykiatri ei tehnyt lähetettä eteenpäin aikuispsykiatrialle. Sitten kävin kyselemässä litiumia ja aluelääkäri lähetti eteenpäin, ihmetellen miksei niin oltu tehty jo kauan sitten. Resurssipulaa on ollut 90-luvusta saakka. Aikuispsykiatrialle olin tehnyt paljon omaa työtä, selvitellyt perhetaustoja, lapsuuden kehityshistoriaa, käytöstä. Sain diagnoosin nopeutetulla aikavälillä.

 

Millaisia ajatuksia ja tunteita diagnoosi herätti?

Helpotusta, tosin olin ennen lääkäreitä aika varma diagnoosistani. Diagnoosin jälkeen olen ottanut ajattelutavan: Nyt tiedän mikä ongelmani on, aika ratkaista se on. Yritän hallita kaaosta, aina se ei onnistu. Se on minun ratkaisukeinoni. Diagnoosi selittää paljon elämääni. Välillä sen saannin myöhäisyys harmittaa, kun nykytilanne ei ole hyvä.
Aikaa ei saa takaisin koskaan. Joskus toivon olevani normaali, harmaata keskiarvoa edustava suomalainen.


Mistä olet saanut apua? Suurimmat avut olen saanut Klubitalolta. Heillä on kaksi neuropsykiatrista valmentajaa, ja he ovat osanneet auttaa minua. Heillä on kuitenkin paljon muitakin autettavia, joten ei ole ollut mahdollista saada niin tiheää valmennusta kuin tarve on. Olen hakemassa Kelan neuropsykologista kuntoutusta. Lääkkeet antavat myös apua, mutta eniten olen kaivannut yksilövalmennusta. Minulla on paljon huonoja toimintatapoja ja niitä en pysty korjaamaan ilman osaavaa nepsy-valmentajaa. Tällä hetkellä neuropsykiatrista valmennusta ei saa kuin omalla rahalla. Yritän jatkuvasti ymmärtää adhd:ta lisää ja oppia siitä. Käypä hoito -suosituksen päivitetty versio ja ADHD-liiton liiton verkkosivut ovat mainio lähde. Tiedon kerääminen auttaa suunnistamaan kaaoksessa.


Millaiset asiat tuovat iloa ja hyvää mieltä arkeesi? Ystävät, työ, liikunta, huumori, elokuvat, sarjakuvat.
Mitä haluaisit sanoa muille  aikuisille adhd-oireisille ja  heidän läheisilleen? Huumori on suurimpia selviytymiskeinojani. Nauran aika paljon ja en anna pienten asioiden vaivata. Opi nauramaan ja olemaan armollinen itsellesi. Pyri pääsemään irti menneisyydestä, äläkä anna sen painaa itseäsi liikaa. Yritä pohtia sitä, mikä on oma lahjasi ja mitä tekisit, jos rahalla ei olisi väliä.
Jos olet juuri saanut diagnoosin, se ei ole maailmanloppu. Aikaa luoda muutosta on siihen asti, kunnes kuolee. Tunnelin päässä on aina valoa ja sinne kannattaa pyrkiä, vaikka kaatuukin monta kertaa matkalla. Vasta kun luovuttaa, menettää toivon. Ilman toivoa ei ole mitään.

 

Lopuksi kiitän kokemusosaajaa, että sain kuulla hänen mahtavia ajatuksia aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä. Kokemusosaajien myötä oirekuva konkretisoituu monille.